Kirjaudu sisään

Jäsennumerosi

Postinumerosi

Tuotehaku

Hakusanasi



Tule keskustelemaan ja tuo myös omia kuviasi esille. Raijan vinkit antavat lisäideoita kuukaudenkirjan ohjeisiin. Voit myös keskustella JUJUn asiantuntijan kanssa. HUOM. Tuotteita ja tilauksia koskevat tiedustelut kannattaa tehdä palautelomakkeen kautta.

Raija Sairanen...vara parempi

Vietin lapsuusvuoteni pienellä maalaispaikkakunnalla, herrankukkarossa. Sivukylällä asusteli herttainen pariskunta, Unto ja Maija, joiden luona silloin tällöin poikettiin. Pienen tuvan tunnelma oli turvallinen: kookas kissa kehräsi uuninpankolla, kiikkustuoli keinahteli, kammarissa raksutti seinäkello rauhaisasti.

Jouluisin Maija muisti minua ja sisaruksiani kauniilla kintailla. Sellaisia ei kukaan muu osannut tehdä. Pehmeät, paksut vanttuut olivat parhaimmat kaikista, lämpimät ja tiiviit. Myöhemmin ymmärsin niiden olleen neulakintaat. Harmi, ettei ainuttakaan paria ole enää tallella.

Maija muistui mieleeni, kun selailin uusinta kuukaudenkirjaa Neulalla ja naulalla. Neulakinnastekniikan selkeät kuvat innostivat minutkin kokeilemaan kintaiden tekoa kesken heinähelteiden. Paksun villalangan pyöräyttely peukalon ympäri ja pujottelu neulalla osoittautui mieluisaksi puuhaksi: muistelin lapsuutta ja Maijaa, lomalaisen mieli tyyntyi rauhaisaksi - ja samalla kinnaskin kasvoi.

Tuntui hienolta oppia uutta - eli vanhaa, onhan neulakintaan tekeminen kaikkiaan lähes hiipunut. Nyt toinen kinnas on jo peukaloa vaille valmis, ja toinen valmistunee syksyn mittaan, ennen lumentuloa ja hiihtokelejä.

Lähes 200-sivuisesta kuukaudenkirjasta löytyy monta muutakin innostavaa tekniikkaa ja käsityötä: kodintekstiilien ompelua, lankatekniikoita, nikkarointia ja askartelua, kaikkiaan yli 70 ohjetta työvaihekuvineen. Tähän kokoomateokseen on poimittu aiemmin Käden taidot -sarjassa ilmestyneitä ohjeita.

Valtaosa mallitöistä on tyyliltään moderneja ja ajanhenkisiä. Sen lisäksi mukana on vanhoja, perinteisiä työtapoja. Nämä ohjeet ovat mielestäni erityisen arvokkaita, koska niitä on muutoin melko vaikea löytää. Neulakinnastekniikan lisäksi solmitaan narusta makrameeta, nikkaroidaan lapsille perinteisiä leluja, loihditaan langoista pirta-, lauta- ja verkkonauhoja ja värjätään lankoja luonnon ja puutarhan kasveilla.

Se ken innostuu, voi vanhojen tekniikoiden turvin luoda ja kokea jotakin aivan uutta ja ihmeellistä. Vanhassa vara parempi!

Riemukkaita syyskesän käsitöitä!


Raija Sairanen
tekstiilityönopettaja ja JUJU-kerhon asiantuntija


HUOM. bonusasioita, tuotteita, tilauksia ja peruutuksia ym. koskevat tiedustelut kannattaa tehdä palautelomakkeen kautta.

Tällöin palautteet ohjautuvat suoraan asiakaspalveluun jolloin niihin reagoidaan nopeammin, ja blogikeskustelu keskittyisi käsityöaiheisiin. Kiitos!


Anna kommenttisi

Otsikko

Kommentti

Nimimerkki

Kuva

Vastaus: Video nyörinuken käyttöön

Nyörinuken yksityiskohtaisempia käyttöohjeita on kyselty edelleen. Lisäsimme linkin taakse YouTubesta löydetyn nyörinuken käytöstä tehdyn ohjevideon. Video löytyy siis oheisen linkin takaa, sivun alalaidasta: Ohjeet nyörinuken käyttöön. Video on melko pitkä, mutta neuvoo hyvin yksityiskohtaisesti nyörinteon eri vaiheet.

Toivottavasti videosta on apua!


JUJUn toimitus,23.8.2010

Kiitokset

Kiitos, että webbisivuilla mainitaan kuukauden kirjan Neulalla ja Naulalla sisältävän vain aiemmin Käden taidot sarjoissa julkaistuja ohjeita! Lehden esittelyn luettuani innostuin kovasti kirjasta, mutta pettymys olisi ollut suuri, jos olisin sen tilannut, koska hyllystäni löytyvät jo nuo Käden taidot -sarjat.


Riitu,19.8.2010

ompelua

Ompelin itämaisentanssin huivin ja haluan näyttää sen teille


lasihelmi,19.8.2010

Vastaus: Ohjeet nyörinuken käyttöön

Hei,

Nimimerkki Katja kyseli nyörinuken käyttöohjeita, ohjeet löytyvät seuraavan linkin takaa sivun alareunasta. Ohjeet nyörinuken käyttöön.

Toivottavasti näistä ohjeista on apua!

JUJUn toimitus


JUJUn toimitus,11.8.2010

vielä ...bonuksista

Ei mene jakeluun? Minulla oli 8 -bonusta tilasin kk:n kirjan yhteydessä bonus kirjan jonka edessä 2-bonusta 7,90. Käsitin siis että menee 2 bonusta. Mutta kun menin sivuilleni jäljelle oli jäänyt 2 bonusta. Kirjan edessä olisi pitänyt käsitykseni mukaan lukea -6 bonusta.


Irkku,9.8.2010

Nyörinukke

Hei Minua kiinnostaa kovasti tehdä nyörinukella nyöriä ja varsinkin korunyörejä. Olen hankkinut neljän koukun nyörinuken, mutta en saa kuolemakasenikaan hommaa toimimaan. Ole kokeillut eri lankojakin, mutta en saa nostettua alempaa lankaa niin, että ylempi lanka jäisi koukkuun. Olisko mahdollista saada lisävinkkiä tai jopa video, kuinka homma toimii. Kiitos etukäteen


Katja,3.8.2010

Söpö!

Tämä kisu on kirjasta Käsitöitä hymysuille, mutta sävelsin sille erilaisen vartalon koska halusin siitä enemmän oikean kissan näköisen. Naamavärkki on kyllä jokseenkin tarkkaan kirjasta. Tämä oli sopiva käsityö hirmuhelteillä kun hikisin käsin ei voinut kutoa, virkata eikä ommella, mutta huovutus taisi huopua vain paremmin hikisissä käsissä!


Blondi,1.8.2010

Ei ihan uutta

Olen tehnyt ainakin viiden vuosikymmenen ajan valokuva- ym. albumeihin muistoja erilaisista tapahtumista ja matkoista - skräppäys ei siis ole ihan uusi asia. Käytin tietenkin matkoilta kertyneitä valokuvia, matkamuistoja (simpukankuoria, kuivattuja kasveja, pääsylippuja ym.), joita liimailin kansioihin kommenttien kera. Osan teksteistä tuotin leikkaa-liimaa -menetelmällä. Hienoja tuli, kun tekstin päälle vetäisi kerroksen sävytettyä kynsilakkaa... Näitä albumeja oli mukava antaa ystäville lahjoiksi ja on niitä itselläkin monta tallella. Lapsilleni tein tietenkin omia, joihin talletin tärkeitä tietoja, hiuskiehkuroita ja lasten askartelutöitä. Olinko aikaani edellä? Ainakaan en tiennyt skräpänneeni! Mukavia askarteluhetkiä teille muillekin.


Mummo,22.7.2010

kirjatoive barbifanilta ja hänen äidiltään

onko teillä mahdollisuus saada valikoimiinne ohjekirjaa tai kirjoja barbien vaatteiden valmistuksesta.uskoisin tällaisen kirjan tarjoavan monelle barbie-fanille hyötyä ja iloa.muuten olen tyytyväinen kerhoonne.


tullinainen,15.7.2010

Vastaus: JUJUn bonusjärjestelmästä

Hyvät Jujulaiset,

kerhon bonuskäytäntö on herättänyt paljon kysymyksiä.

Bonuksia on mahdollista käyttää mihin tahansa tuotteisiin muutaman kerran vuodessa. Silloin tilauksista saa alennuksen sen mukaan, montako bonusta kerholaiselle on kertynyt. Bonuksia voi myös säästää näitä kampanjoita varten -- Jujun bonuspisteet eivät vanhene! Kampanjoista kerrotaan erikseen kerholehdessä. Seuraavan kerran mahdollisuus on elokuussa. Näiden kampanjoiden välillä bonuksia voi käyttää erillisiin bonustuotteisiin.

Pyrimme myös lisäämään bonuskirjojen määrää. Toivottavasti bonusjärjestelmä palvelee jatkossa entistä paremmin kerholaisten tarpeita.

Aurinkoista kesää toivotellen

Jujun toimitus.


JUJUn toimitus,15.6.2010


Takaisin ylös